Amurin koulun järjestyssäännöt
Piha
- Välitunnit vietetään koulun alueella.
- Pelaa pallopelejä vain pelikentällä.
- Lastauslaituri on tarkoitettu vain lastaukseen.
- Kiipeily on sallittu telineissä, muistathan jättää puut rauhaan.
- Skeittailu välituntisin on sallittu erityisluvalla 7-9:n luokkien oppilaille (erityisehdot).
- Polkupyörät säilytetään koulupäivän aikana niille varatuilla paikoilla.
- Lumipallojen, jääkökköjen, käpyjen yms. heittely on kielletty.
- Sisälle tullaan vasta kellojen soitua, ulko- ovet avataan vasta juuri ennen ensimmäisen tunnin alkua.
Käytävä ja portaat
- Käytössä on oikeanpuoleinen liikenne.
- Käytävissä ja portaissa kuljetaan kävellen, ei juosten.
- Roskat tulee laittaa roskakoreihin.
- Oppilaiden tulee viipymättä poistua luokasta oppitunnin päätyttyä.
- 7-9 -luokkien oppilaiden sisävälituntialueisiin kuuluvat 2. ja 5. kerrokset.
- Takit kuuluvat naulakoihin, luokkien ovet voidaan jättää tuntien ajaksi auki varkauksien välttämiseksi.
Sali
- Salin ovet pidetään lukittuina, sisään mennään opettajan johdolla.
- Salissa kuljetaan sisäkengillä tai sukkasillaan.
- Tavarat ja tarvikkeet kootaan tunnin jälkeen niille varattuihin säilytystiloihin.
Ruokala
- Ruokalaan kuljetaan opettajan ohjeiden mukaisesti reunoilta kohti jakelutiskejä.
- Ruokalassa ei esiinnytä lakki ja päällysvaatteet päällä.
- Repuille on osoitettu oma paikkansa flyygelin vieressä.
- Ruokalassa on keskusteltava hillitysti, muita häiritsemättä.
- Ruoka syödään ruokalassa, ulos ruokalasta sitä ei saa kuljettaa.
- Muista hyvät ja viihtyisyyttä edistävät pöytätavat: Ole hyvä, anteeksi, saisinko jne.
- Opettele ruokailuvälineiden oikea käyttö.
- Nosta tuoli ruokailun jälkeen paikoilleen, jos ruokailet viimeisessä ruokailuvuorossa.
Muuta
- Lakkeja ei pidetä päässä oppitunneilla.
- Kännykät pidetään suljettuina tuntien aikana.
- Purukumia ei saa syödä tunneilla.
- Jos syöt eväitä koulussa, syö ne välituntien aikana.
- 1- 6 -vuosiluokkien oppilaat eivät saa tuoda makeisia tai leluja kouluun (syntymäpäivä- tms. juhlia lukuun ottamatta).
- Koulun kahviautomaatti on tarkoitettu vain 6-9:n luokkien oppilaiden käyttöön.
- Koulun alueelta poistumiseen on oltava kirjallinen lupa.
- Noudata opettajan antamia muita ohjeita. Kysy tarvittaessa!
- Kaikilla kouluyhteisön jäsenillä on vastuu yhteisestä viihtyisyydestä ja turvallisuudesta. Annathan oman panoksesi tätä tavoiteltaessa.
Suositus koulumatkojen turvallisuuden varmistamiseksi
- Käytä turvallisinta, ei välttämättä lyhintä reittiä koulumatkallasi.
- Noudata liikennesääntöjä äläkä oikaise yksityisalueiden tai taloyhtiöiden pihojen poikki.
- 1-2 luokkalaisille polkupyörän käyttö koulumatkoilla ei ole turvallista
