Amurin koulun esittelykuva

Amurin koulun oppilaskunta

Toiminta ja tavoitteet

Amurin koulun oppilaskunnan muodostavat kaikki koulun oppilaat. Oppilaskunta pyrkii aktiivisesti ajamaan oppilaiden etuja ja järjestämään heille erilaisia tapahtumia.

Oppilaskunta näkyy oppilaiden elämässä lähes joka päivä ja kokouksiakin järjestetään viikoittain. Tavoitteena on aidosti kuulla kaikkia oppilaita ja toimia yhteistyössä koulun henkilökunnan kanssa.

Koulun sisäisen toiminnan lisäksi oppilaskunta on monella tapaa mukana kaupungin kouluille järjestämässä toiminnassa. Esimerkiksi keväällä 2010 Amurin koulun oppilaskunta osallistui Nuorisofoorumin ja nuorisopalveluiden järjestämään pormestarien kyselytuntiin. Tämän lisäksi yhteistyötä tehdään muiden oppilaskuntien kanssa.

Amurin koulun oppilaat valitsevat vuosittain oppilaskunnan hallituksen, jolla on päävastuu yhdessä ohjaavan opettajan kanssa oppilaskunnan toiminnasta. Normaalien viikoittaisten kokousten lisäksi oppilaskunnan hallitus kokoontuu keskenään ainakin kerran viikossa. Oppilaskunnan hallitus myös edustaa oppilaskuntaa monissa virallisissa koulun ulkopuolisissa asioissa.

Toimintasuunnitelma vuodelle 2010-2011

Oppilaskunnan tavoitteena lukuvuonna 2010-2011 on kaikkien luokkien osallisuuden lisääminen. Luokkien luottamusoppilaiden aktiivisuus ja oman tehtävän ymmärtäminen lisää oppilaiden mahdollisuuksia vaikuttaa heille tärkeisiin asioihin.

Joka luokalta valitaan lukuvuoden alussa luottamus- ja varaluottamusoppilas. He yhdessä oppilaskunnan hallituksen kanssa kokoontuvat säännöllisesti pohtimaan yhteisiä asioita, jotka vaikuttavat osaltaan oppilaiden ja koko koulun henkilöstön viihtyvyyteen Amurin koulussa.

Oppilaskunnan syyskokous pidettiin syyskuussa ja kevätkokous pidetään toukokuussa. Koulumme oppilaat osallistuvat myös Tampereen kaupungin järjestämien Oktaformin, Nuorisofoorumin ja Lasten Parlamentin kokouksiin.

Perinteeksi on jo muodostunut järjestää 7.-luokkalaisille heti koulun alettua tervetulojuhla yläkouluun siirtymisen johdosta yhdessä tukioppilaiden kanssa. Samoin yhdessä tukioppilaiden kanssa järjestämme kouluvuoden piristeeksi erilaisia tapahtumia joulun, ystäväpäivän ja vapun yhteydessä.

Koulumme talviliikuntapäivään oppilaskunta osallistuu järjestämällä lasketteluretken.

Kioskitoiminnasta huolehtiminen, munkkimyynti ja päivänavausten pitäminen on tärkeä osa oppilaskunnan toimintaa koulussamme.

Lisäksi osallistumme kahteen kansalliseen tapahtumaan. Toinen on SPR:n Nälkäpäiväkeräys syyskuussa ja toinen Taksvärkki eli Päivätyökeräys. Taksvärkkipäivä on 24.1.2011 ja koulumme 5.- 9.-luokkalaisilla on mahdollisuus osallistua siihen. Tänä vuonna Taksvärkki ry:n tunnus on TYÖPAIKKA ROHKEALLE! Kampanjan kautta Amurin koulun taksvärkin tuotto menee Kambodzhan lapsityöläisille ja osan tuotosta lähetämme koulumme kummilapselle Intiaan.

Ohjaavina opettajina toimivat Tuula Kahola ja Sinikka Lampinen

Oppilaskunnan hallitus kaudella 2010-2011

Puheenjohtaja: Joona Suhonen
Varapuheenjohtaja: Iiris Ahlberg
Sihteeri: Julia Silvennoinen
Rahastonhoitaja: Sofia Kousa
Tiedotusvastaava: Antti Sarjanen
Varatiedotusvastaava: Pauliina Majasaari
Ohjaava opettaja: Tuula Kahola