Tukiopetus
Tukiopetusta annetaan oppilaan tarpeiden ja koulun resurssin mukaan mikäli oppilaalla on tilapäisiä oppimisongelmia. Tukiopetuksesta sovitaan ainetta opettavan opettajan kanssa. Aloitteen voi tehdä oppilas, huoltaja tai opettaja.
Tukiopetusta ei kuitenkaan voida tarjota, mikäli oppimisongelmat johtuvat oppilaan ylimääräisen lomamatkan aiheuttamista poissaoloista.
Erityisopetus
Amurin koulussa on kaksi erityisopettajaa: Hanna Matikainen laaja-alainen 6-9 luokat ja Päivi Pesola laaja-alainen 1-5 luokat ja puheopetus.
Osa-aikainen erityisopetus on pienryhmä- tai yksilöopetusta. Erityisopettaja tutustuu jokaiseen ensiluokkalaiseen lukuvuoden alussa. Alkukartoitusten ja luokanopettajan havaintojen pohjalta oppilaat pääsevät puhe- ja/tai luki-opetukseen tai muuhun laaja-alaiseen erityisopetukseen.
Puheterapiassa olleet lapset jatkavat tarvittaessa koulun puheopetuksessa. Myös vanhempien toiveet otetaan huomioon. Puheoppilas saa yksilöllistä ohjausta noin 15 minuuttia kerran viikossa. Sen lisäksi tarvitaan kotiharjoittelua annettujen ohjeiden mukaan.
Luki-opetuksessa pyritään ennaltaehkäisevään opetukseen. Etusijalla ovat ensi- ja toisluokkalaiset. Silloin ei vielä ole kysymys varsinaisesta dysleksiasta eli lukivaikeudesta. Oppilaat käyvät pienryhmänä luki-opetuksessa noin tunnin viikossa. Huoltajat ovat tervetulleita seuraamaan lapsen tunteja.
Laaja-alainen erityisopetus pyrkii auttamaan oppilaita, joilla on oppimisvaikeuksia jollakin osa-alueella tai/ja jossakin oppiaineessa. Oppilaita on 1.-9. luokilta.
Suomi toisena kielenä (=S2)
Äidinkieli ja kirjallisuus -oppiaineen oppimäärä suomi toisena kielenä on tarkoitettu oppilaille, joiden äidinkieli ei ole suomi. Tavoitteena on sujuvan suullisen käyttökielen oppiminen ja mahdollisimman monipuolinen kirjoitetun kielen hallinta. Myös pitkään ulkomailla asuneet suomalaiset oppilaat voivat tarvittaessa osallistua S2-opetukseen, jotta paluu ja sopeutuminen suomalaiseen yhteiskuntaan ja kouluun sujuisivat paremmin.
Jokaiselle oppilaalle tehdään tarvittaessa henkilökohtainen oppimissuunnitelma, ja sitä tarkennetaan lukuvuosittain. S2-tunnit ovat äidinkieli ja kirjallisuus -oppituntien aikana 1 - 6 tuntia viikossa kunkin oppilaan tarpeiden mukaan. Lisäksi osa oppilaista opiskelee suomea toisena kielenä myös ruotsin opetuksen sijasta.
S2-opettajat: Leena Mäyry-Ylinen (6. – 9. lk) ja Eija Valve (1.-5. lk)
Oppilashuoltoryhmä
Koulupsykologi, opinto-ohjaaja, terveydenhoitaja, koulukuraattori, erityisopettaja apulaisrehtori ja rehtori muodostavat oppilashuoltoryhmän. Ryhmässä käsitellään oppilaiden oppimiseen ja käyttäytymiseen liittyviä ongelmia. Ryhmä kokoontuu viikoittain ja tarvittaessa.
Koulukuraattori
Koulukuraattori on koulun sosiaalityöntekijä, jonka tehtävänä on tukea ja auttaa oppilasta hänen koulunkäynnissään ja sosiaalisessa kasvussaan. Toiminta on etupäässä sosiaalisten häiriöiden ja sosiaalisia ongelmia koulussa aiheuttavien tekijöiden ehkäisemistä, korjaamista ja poistamista. Keskeistä tässä on yhteistyö oppilaiden, heidän perheittensä, opettajien ja kouluterveydenhuollon kanssa. Tarvittaessa koulukuraattori ohjaa oppilaita ja heidän vanhempiaan käyttämään koulun ulkopuolisia palveluja ja toimi yhteistyössä eri palvelupisteiden kanssa.
Koulukuraattorin luo oppilas voi hakeutua joko itse omasta aloitteestaan tai vanhempiensa, opettajan tai terveydenhoitajan aloitteesta. Koulukuraattorin työn tärkeimpänä tavoitteena onkin oppilaan sosiaalisen kasvun ja hyvinvoinnin sekä koulussa viihtymisen edistäminen.
Elina Ukkola koulukuraattori puh. 040-801 6814
Koulupsykologi
Koulupsykologi tukee oppilaita, heidän perheitään ja opettajia koulunkäyntiin ja oppilaan kasvuun ja kehitykseen liittyvissä asioissa. Hän selvittelee ja tutkii yhteistyössä vanhempien ja opettajien kanssa oppilaan koulunkäyntiin ja muihin arkielämän tilanteisiin liittyviä pulmia, kartoittaa tuen ja hoidon tarvetta ja antaa lyhytaikaista keskusteluapua. Koulupsykologi voi osallistua myös oppilaiden keskisten riita- ja kiusaamisasioiden selvittelyyn. Koulupsykologi toimii oppilashuoltotyöryhmän jäsenenä ja tapaa sopimuksen mukaan oppilaita ja heidän vanhempiaan koululla. Vanhemmat voivat ottaa tarvittaessa suoraan yhteyden koulupsykologiin.
Tuuli Kaarenoja koulupsykologi puh. 050-307 8348
