Tampere
Etusivu | Lukuvuosi | Opetussuunnitelma | Yhteystiedot | Henkilökunta | Ajankohtaista | Palvelut | In English

 

KALEVANPUISTON KOULUN TOIMINTA-AJATUS

Kalevanpuiston koulun tavoitteena on kasvattaa, kuntouttaa ja opettaa oppilaistaan nuoria, joilla on hyvä itsetunto, jotka osaavat käyttäytyä sosiaalisesti hyväksytysti ja elävät yhteiskunnan jäseninä mahdollisimman itsenäistä elämää. Koulun pyrkimyksenä on opetusta yksilöllistämällä tukea oppilaan kasvua ja kehitystä henkilökohtaisten edellytysten mukaisesti. Tavoitteena on hyvien perusvalmiuksien myötä tukea oppimista, joka korostaa arkielämän taitojen merkitystä. Opetuksessa on tärkeää omakohtainen kokeminen ja elämyksellinen oppiminen. Opetuksessa nousevat keskeisinä osa-alueina esiin elämänhallintataidot, itsenäistymiskasvatus, kommunikaatiotaidot, käytännön taidot ja sosiaaliset taidot. Opetus tapahtuu koulussa annettavan opetuksen lisäksi myös yhteistyössä lähiympäristön ja yhteiskunnan eri tahojen kanssa. Opetukseen sisältyy kulttuuriin sekä yleisten palvelujen käytöön ohjaavia opintokäyntejä ja retkiä. Koulumme opetuksessa ja toiminnassa noudatetaan kokonaiskuntoutuksellisuuden periaatteita yhteistyössä vanhempien, opetushenkilöstön, puheterapeutin, fysioterapeutin, kouluterveydenhuollon sekä eri hoito- ja kuntoutusosapuolten kanssa. Koulumme oppilashuoltotyön kautta oppilailla ja heidän perheillään on mahdollisuus saada apua ja tietoa kaikissa oppilasta koskevissa asioissa (opetus-, terveys-, hoito-, sosiaali-, psykologi-, kuraattori-, terapia- ja muut palvelut).

Kalevanpuiston koulu toimii oman erityisopetusalansa asiantuntijana Tampereen kaupungin keskisellä alueella.

Sivun alkuun

Etusivulle

© Tampereen kaupunki | Kalevanpuiston koulu | Pekka Lehtonen
Päivitetty 7.10.2011