|
KÄMMENNIEMEN KOULUN VANHEMPAINYHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAVUODELTA 2010 – 2011
________________________________________________________________________________
Kämmenniemen koulun vanhempainyhdistys (jäljempänä yhdistys) on perustettu koulun ja kodin välistä yhteistyötä varten. Yhdistyksen tarkoitus on toimia linkkinä kodin ja koulun välillä. Yhdistyksen tavoitteena on tukea yhteistä kasvatustehtävää.
Yhdistyksen toimintaa ohjaa vuosikokouksessa valittava puheenjohtaja ja johtokunta. Johtokunnan kokoukset ovat kaikille yhdistyksen jäsenille avoimia tilaisuuksia. Yhdistyksen jäseniä ovat kaikki Kämmenniemen koulun oppilaiden huoltajat.
Yhdistys kerää vapaaehtoista kannatusmaksua kyetäkseen toimimaan tavoitteittensa mukaisesti. Lukuvuoden 2010-2011 aikana kannatusmaksuja kertyi 360 Eur (31 perheeltä). Lisäksi Tampereen kaupunki tuki kuluneena vuonna yhdistyksen toimintaa 1000 euron avustuksella.
Lukuvuoden 2010-2011 vuosikokous järjestettiin 27.9.2010.
Vuosikokouksessa yhdistyksen puheenjohtajaksi toimintakaudelle 2010-2011 valittiin Ann-Marie Leppälahti. Johtokuntaan valittiin seuraavat jäsenet:
Varapuheenjohtaja Aira Härkönen
Sihteeri Sirpa Aulamo
Rahastohoitaja Seija Tuukkanen
Tiedotusvastaava Terhi Kiemunki
Muut jäsenet Mervi Salmela
Kati Nykänen
Opettajajäsen Taina Yli-Pietilä
Johtokunta kokoontui toimikaudella 6 kertaa.
Johtokunnan kokousten lisäksi yhdistys on tehnyt yhteistyötä koulun, Tampereen kaupungin, paikallisten yhdistysten, muiden vanhempainyhdistysten ja Suomen Vanhempainliiton kanssa. Lisäksi yhdistys on järjestänyt toimintavuoden aikana seuraavanlaisia tapahtumia ja tilaisuuksia:
- 15.9.2010 järjestettiin Kämmenniemen koululla Syysrieha yhteistyössä VPK:n kanssa. Osallistujia oli sateesta huolimatta yli 100.
- Yhdistys osallistui teiskolaisten yhdistysten ja yritysten järjestämään, ikäihmisille suunnattuun ”Elonpolkuja” – tapahtumaan Kämmeniemen koululla 2.10.2010 myymällä tilaisuudessa arpoja. Voittoa saatiin 243,05 Eur.
- 30.10.2010 järjestettiin Kämmenniemen koulun salissa ja piha-alueella Sali- ja peräkonttikirppis. Myyjiä oli kolmisenkymmentä.
- Yhdistys järjesti koululla 16.2.2011 yhdessä monien eri teiskolaisten yhteistyötahojen kanssa luentotilaisuuden aiheesta ”Minäkuva, itsetunto, murrosikä”. Luennoitsijana toimi Sirkka Santapukki. Kuulijoita oli paikalla n. 40.
- 19.2.2011 järjestettiin Kämmenniemen koulun ruokalassa kirppismyyjäiset. Kirpeä pakkassää (-30) verotti sekä myyjien että ostajien määrää, myyjiä oli kuitenkin paikalla n. 20.
- 9.3.2011 järjestettiin Kämmenniemen koululla Talvirieha yhteistyössä Kämmenniemen nuorisokeskuksen kanssa. Osallistujia oli arviolta 120. Pihalla oli makkaranpaistopaikka omatoimista makkaranpaistoa varten ja talven suuret lumimäärät antoivat lapsille hyvät puitteet mäenlaskuun.
- Maaliskuussa koululla aloitti Carita Iltasen suunnittelema, ohjaama ja toteuttama musiikkikerho 1. - 4.luokkalaisille. Kerho kokoontui 16.3.- 4.5.2011 välisenä aikana joka keskiviikko yhteensä 8 kertaa. Lisäksi kerholaiset esiintyivät koululla ”Kyvyt esiin” –tilaisuudessa muille koululaisille 10.5.2011.
- Yhdistys luovutti koululle hyppynaruja ja pehmofrisbeetä huhtikuussa 2011.
- Yhdistys avusti Kämmenniemen koulun 1.-6.luokkalaisten teatteriretkeä 300 eurolla. Esitys oli nimeltään ”Alladin ja taikalamppu” ja kulttuuriretkipäivä oli 16.5.2011.
- 13.4.2011 järjestettiin koulun auditoriossa yhteistyössä mm. Teiskon srk:n kanssa luentotilaisuus aiheesta ”Kun nuori sairastuu, monen maailma muuttuu”. Päivi Jokinen Omaiset mielenterveystyön tukena ry:stä luennoi aiheesta ja luentoon liittyi myös luokkakohtaisia käyntejä 5.-9.luokilla 24.-25.3.2011. Osallistujia luennolla oli n. 30.
- Alakoululaisten pihaan hankittiin Linnunpesä-keinu ja yläkoulun pihaan 2 metallipenkkiä. Puistoyksikkö lupautui hoitamaan välineiden asennuksen sovittuihin paikkoihin koulun pihalle. Välineiden hankintahinnaksi tuli yhteensä 2934,22 Euroa.
- Perinteisesti yhdistys tarjosi peruskoulun päättäville 9.luokkalaisille jäätelöt ja jakoi alakoulun päättäville 6.luokkalaisille muistolaatat.
- Yhdistys muisti koulujen päättyessä urheilullisia yläluokkalaisia elokuvalippustipendein. Muistettavia oli tänä keväänä 6 kpl.
- Yhdistys muisti kahta eläkkeelle siirtyvää opettajaa (Päivi Tukiainen ja Kirsti Toni) ja yhtä toiseen kouluun siirtyvää opettajaa (Arto Tuusa) opettajien kevätkahvitilaisuudessa ma 30.5.2011.
Yhdistys on tiedottanut toiminnastaan sekä omilla www-sivuillaan (http: //koulut.tampere.fi/kammenniemi/vanhempainyhdistys/index.htm) että perinteisissä repputiedottessa ja 4 kertaa vuodessa ilmestyvässä koulun Kotitiedotteessa. Myös paikallislehdissä on julkaistu artikkeleita yhdistyksen tapahtumista.
Tilinpäätös toimintavuodelta 2010 – 2011 osoittaa -2461,10 € tappiota suurien välituntivälineinvestointien takia.
|