Erityisopetus

 

Oppilaalle, jolla on oppimiseen tai koulunkäyntiin liittyviä vaikeuksia, järjestetään osa-aikaista erityisopetusta, jolla tarkoitetaan sitä, että oppilas käy koulupäivän aikana erityisopetuksessa jonkin oppitunnin aikana.

Erityisopetuksen avulla pyritään tukemaan niitä oppilaita, jotka yleensä pystyvät opiskelemaan yleisopetuksen opetussuunnitelman mukaisesti, mutta joilla on vaikeuksia yhdessä tai useammassa oppiaineessa. Oppilas käy erityisopetuksen pienryhmässä vain yhden tai muutaman oppiaineen tunneilta. Päämääränä on opiskelun jatkuminen oppilaan omassa opetusryhmässä.

Osa-aikainen erityisopetus nivelletään tiiviisti oppilaan saamaan muuhun opetukseen ja tarvittaessa oppilaalle tehdään oppimissuunnitelma. Oppilaalle, jolla on erityisopetuspäätös, tehdään henkilökohtainen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma (HOJKS).

Osa-aikainen erityisopetus on yksilöllistä, oppilaan taitotason huomioivaa opetusta. Erityisopettaja toimii yhteistyössä koulun muiden opettajien, oppilaan huoltajien, oppilashuollon henkilöstön sekä eri asiantuntijoiden kanssa. Oppilaan arvioinnin suorittaa joko erityisopettaja yksin tai yhdessä muiden opettajien kanssa. Arviointi on kannustavaa ja oppilaan vahvuuksia korostavaa.

1. – 6. luokilla erityisopetuksen avulla pyritään vahvistamaan oppilaan taitoja äidinkielessä puhumisen, lukemisen ja kirjoittamisen alueilla. Tukea voi saada myös mm. englannin ja matematiikan opiskelussa. 7. – 9. luokilla erityisopetus painottuu suurimmaksi osaksi kieliin ja matemaattisiin aineisiin. Ylemmillä luokilla erityisopetuksen avulla pyritään vahvistamaan oppilaan omaa opiskelutekniikkaa sekä lisäämään opiskelumotivaatiota.

Oppilaat tulevat opetukseen erityisopettajan arvioinnin perusteella. Myös luokan- tai aineenopettaja sekä vanhemmat voivat tehdä aloitteen erityisopetuksen tarpeesta. Erityisopetusta annetaan pääsääntöisesti koulutuntien aikana.


OPPILASHUOLTO

Oppilashuoltoon kuuluu lapsen ja nuoren oppimisen perusedellytyksistä, fyysisestä, psyykkisestä ja sosiaalisesta hyvinvoinnista huolehtiminen.  Oppilashuolto on sekä yhteisöllistä että yksilöllistä tukea.  Tavoitteena on luoda terve ja turvallinen oppimis- ja kouluympäristö, suojata mielenterveyttä ja ehkäistä syrjäytymistä sekä edistää kouluyhteisön hyvinvointia.

Tampereen kaupungissa on laadittu poikkihallinnollinen Esi- ja perusopetuksen oppilashuollon suunnitelma 2009 - 2013, joka ohjaa oppilashuoltotyötä ja jonka painopisteitä ovat:

* suunnitelmallinen lasten ja nuorten kouluhyvinvoinnin edistäminen

* varhainen tuki

* oppilashuoltopalveluiden korkea laatu

Suunnitelmaan on kirjattu tavoitteita ja toimenpiteitä näihin painopisteisiin liittyen ja suunnitelman saa halutessaan nähtäväksi koululta.

Kaikki Lielahden koulun aikuiset vastaavat omalta osaltaan oppilashuoltotyön tavoitteiden toteutumisesta.  Lisäksi koululla toimii moniammatillinen oppilashuoltoryhmä, joka koordinoi oppilashuoltotyötä koulussa.  Tähän ryhmään kuuluvat

vt. rehtori Erkki Torvinen erkki.torvinen(at)tampere.fi
apulaisrehtori Johanna Hjorth johanna.hjorth(at)tampere.fi
erityisopettajat Anneli Ahlgren anneli.ahlgren(at)koulut.tampere.fi
  Pipsa Hakala pipsa.hakala(at)koulut.tampere.fi
  Anneli Mustalahti anneli.mustalahti(at)koulut.tampere.fi
 

Jussi Teräsvirta

vs. Sarianne Pikanen

jussi.terasvirta(at)koulut.tampere,.fi

sarianne.pikanen(at)koulut.tampere.fi

opinto-ohjaajat Mari Nikkanen mari.nikkanen(at)koulut.tampere.fi
  Tuula Weijo

tuula.weijo(at)koulut.tampere.fi

koulupsykologi Sirpa Tikka sirpa.tikka(at)tampere.fi
koulukuraattori Kirsi Ketola

kirsi.m.ketola(at)tampere.fi

kouluterveydenhoitaja Arja Yrjölä arja.yrjola(at)tampere.fi
koululääkäri Samuli Myllymäki samuli.myllymaki(at)tampere.fi

Puhelinnumerot ovat näkyvillä Yhteystiedot -sivulla.

Huoltaja tai opettaja voi ottaa yhteyttä keneen tahansa oppilashuoltoryhmän jäseneen ollessaan huolissaan oppilaan tilanteesta.  Näin asia saadaan oppilashuoltoryhmän käsiteltäväksi.

Oppilashuoltoryhmä kokoontuu tavallisesti kerran viikossa, mutta tarvittaessa useamminkin. Ryhmässä käsitellään koulussa esiin tulleita oppilaskohtaisia tai yleisempiä koulunkäyntiin liittyviä asioita.  Oppilashuoltoryhmän jäsenten tavallisena työmuotona on mm. järjestää oppilaskohtaisia neuvotteluja, joissa pohditaan yhdessä opettajien ja huoltajien sekä tarvittaessa koulun ulkopuolisen asiantuntijan kanssa, kuinka yksittäistä oppilasta voitaisiin tukea hänen koulunkäynnissään. Oppilashuoltotyötä tehdään luottamuksellisesti yksilön tietosuojaa kunnioittaen.

Oppilashuoltoryhmän tärkeä tehtävä on myös toimia ennaltaehkäisevien toimintatapojen kehittäjänä koulun toimintakulttuurissa.

 

Oppilashuollon toimintasuunnitelma 2011-2012

 

© 2012 Tampereen kaupunki/
Lielahden koulu