|
Musiikkiluokat
Koulussamme opiskelee vuosittain kaksi
musiikkiluokkaa musiikin opetussuunnitelmallisessa painotuksessa.
Lukuvuonna 2008-2009 musiikkiluokkia on 3. ja 6. luokka-asteella. 3. musiikkiluokan
opettaja on Outi Erkkilä ja 6. musiikkiluokan opettaja on Hannu Jokelainen.
Musiikin opetussuunnitelmalliseen
painotukseen oppilaat valitaan soveltuvuuskokeilla 2. luokalla. Tietoja
soveltuvuuskokeista on oppaassa 3. luokalle siirtyvälle. Opas jaetaan
kaikille 2. luokkalaisille.
Musiikin soveltuvuuskokeisiin voi
ilmoittautua 12.12.2008 saakka sähköisesti osoitteessa http://koulut.tampere.fi/soveltuvuuskokeet.
Tavoite:
Musiikkiluokkatoiminnan tarkoituksena on lisätä lasten musiikkiharrastusta,
kehittää tietoja ja taitoja musiikin eri osa-alueilla ja kannustaa
omaehtoiseen musiikin tekemiseen.
Musiikin opetuksen
sisältöjä musiikkiluokalla
|
Laulu
|
Lauletaan kuorossa
ja pienissä ryhmissä
|
|
Säveltapailu ja
musiikin teoria
|
Opetellaan nuotinkirjoitustaitoa
mm. nuoteista laulamista
|
|
Yleinen
musiikkitieto
|
Kuunnellaan,
lauletaan ja soitetaan monenlaista musiikkia. Opetellaan musiikin
perustietoja
|
|
Soitto
|
Soitetaan
nokkahuilua ja muita koulusoittimia
|
|
Lisäksi
|
Annetaan mahdollisuus
omaehtoiseen luovaan musisointiin mm. bändisoittoon.
|
- Musiikkiluokalla on 4 musiikkituntia sekä
yksi kerhotunti viikossa. Musiikkiluokalla noudatetaan laajennettua
musiikin opetussuunnitelmaa, joka sisältää peruskoulun musiikin oppimäärät
lisättynä musiikkiluokan erityisoppiaineksella. Kurssivaatimukset
muissa oppiaineissa ovat samat kuin normaaliluokilla.
- Musiikkiluokalla annetaan ryhmäopetusta
nokkahuilunsoitossa. Jos oppilas haluaa henkilökohtaista
soitonopetusta, hän voi erikseen pyrkiä musiikkioppilaitoksiin, josta
aiheutuvat kustannukset on vanhempien hoidettava.
- Musiikkiluokalla opiskelu ei edellytä
jonkin soittimen opiskelua koulun ulkopuolella.
Musiikin opetussuunnitelmallisen
painotuksen opetussuunnitelma on osana Pispan koulun opestussuunnitelmaa.
Nuorisokuoro
Sympaatti
|