Sammon koulussa ohjataan oppilaita hyvään ja
vastuuntuntoiseen käytökseen sekä tuetaan oppilaiden itsetunnon kasvua.
Koulussamme annetaan perusvalmiudet tietojen ja taitojen hankkimiseen.
Koulumme tavoitteena on turvata peruskoulun päättävälle riittäviin
tietoihin ja taitoihin perustuva yleissivistys sekä pohja
tasapainoiselle aikuistumiselle.
Oppilashuolto
Oppilashuolto kuuluu kaikille
kouluyhteisössä työskenteleville, ja
sitä tehdään yhdessä kotien kanssa.
Koulun oppilashuollosta vastaa rehtori apunaan moniammatillinen
oppilashuoltoryhmä. Oppilashuoltoryhmän
tehtävänä on koordidoina ja kehittää
koulun oppilashuoltotyötä.
Sammon koulun oppilashuoltoryhmään
kuuluvat rehtori, opinto-ohjaaja, erityisopettaja,
kouluterveydenhoitaja ja koulukuraattori. Tarvittaessa
oppilashuoltoryhmään voidaan kutsua myös
luokanvalvoja, oppilasta opettava opettaja, huoltaja
tai koululääkäri. Oppilashuoltoryhmässä
käsitellään yksityistä oppilasta,
luokkaa tai koko kouluyhteisöä koskevia
asioita. Oppilashuoltoryhmään voi ottaa
yhteyttä kuka tahansa oppilaasta tai luokasta
huolissaan oleva henkilö. Oppilashuoltoryhmä kokoontuu
säännöllisesti tiistaisin klo 8.00-9.00.
Oppilashuoltoryhmän
jäsenten yhteystiedot ovat:
- rehtori Jouko Lindfors p. (03) 565 43810
- apulaisrehtori Anneli Salinmäki p. (03) 565 43811
- opinto-ohjaaja Jaakko Mäkinen p. 040 735 5560
- opinto-ohjaaja Anu Jokinen p. 0400 672 621
- kouluterveydenhoitaja Sirpa Kuortti p. (03) 565 43841
- erityisopettaja Riikka Martin p. (03) 565 43818
- koulukuraattori Kirsti Hämäläinen p. 050 379 1935
- koulupsykologi Erja Ristimäki p. 050 523 2926
© 2012 Tampereen kaupunki/
Sammon koulu